Arkkitehdit Soini & Horto

Jaakko Hassi, osakas, arkkitehti SAFA

07.01.2020

Minä ja AS&H
Aloitin Arkkitehdit Soini & Horto Oy:n palveluksessa keväällä 2014 tutun kollegani Marja-Liisa Honkasen houkuttelemana ja innostamana. Tätä ennen työskentelin Arkkitehtitoimisto Innovarchissa liikerakentamisten parissa suunnittelijana ja johtotehtävissä. AS&H:lla olen toiminut heti alkumetreiltä lähtien aina vuoden 2020 alkuun asti Triplan keskikorttelin pääsuunnittelijana. Tällä hetkellä, Tripla-hankkeen valmistuessa, työpöydälläni on liikerakentamiseen liittyviä kehityshankkeita ja uusi innostava hotellihanke.

Innostun
Ongelmanratkaisu yhdessä asiakkaan kanssa innostaa minua, samoin arkkitehti- ja pääsuunnittelutoiminnan kehittäminen. Innostun aina hienosti suunnitelluista ja toteutetuista rakennuksista, uusista ja vanhoista.

Arvostan
Arvostan avoimuutta, rehellisyyttä, yhteistyöhalua ja vastuuntuntoa.

Olen ylpeä
Kaikkein ylpein olen perheestäni. Tunnen ylpeyttä myös siitä, että esimerkiksi entisten työnantajieni kanssa tavatessa tunnelma on aina lämmin – ehkä jotain on tullut tehtyä oikein. Myös kaikki projektit, joissa olen saanut olla mukana, ovat tärkeitä ja herättävät pientä ylpeyden tunnetta.

Minä
Tällä hetkellä minulle on tärkeintä, että valtavasta Tripla-projektista vapauduttuani minulla on enemmän aikaa perheelle, ystäville, kollegoille ja uusille mielenkiintoisille projekteille.